Turun Suunnistajat

Nauvon leirin kuulumiset

6.2.2018

Rakas leiripäiväkirja,

Aamun käyräharjoitus oli luminen. Nauvon etelänleirillä lunta oli lähemmäs 20 senttimetriä, paikoitellen jopa polveen asti. Suunnistus oli silti helppoa, sillä rastilta toiselle meni muiden suunnistajien valmiiksi auraama noin puolen metrin levyinen ura. Toisinaan tarjottiin pientä pähkinää, kun ura haarautui ja piti valita kierto  joko oikealta tai vasemmalta. Metsässä oli kuitenkin hauskaa, ja käyräharjoitus toimi hyvän näkyvyyden vuoksi.

Osa viihtyi metsässä vielä suunnistuksen jälkeenkin poikien järjestämässä aarrejahdissa. Onneksi ensimmäinen harjoitus ei ollut kaukana, ja vara-autonavain oli nopea tuoda Turusta.

Treenistä jatkoimme lautalla Nauvoon kohti majoitusta. Lauttamatkalla ihailimme merestä jyrkästi nousevia saaria, jotka toivat alkaneesta lumisateesta huolimatta toisille mieleen thaimaan.

Majoitus oli ihanan romanttinen pieni majatalo pitsiverhoineen ja kukkatapetteineen. Lounaan jälkeen kävimme iltapalaa varten ruokakaupassa, joka kaupunkilaisten hämmästykseksi sulkeutui jo neljältä.

Nyt märät (mutta onneksi jo sulaneet) treenikamat päälle ja uudestaan nauttimaan talvipäivästä, nähdään pian!


Rakas leiripäiväkirja,

Lumi ei ollut sulanut iltapäivän harjoitukseen mennessä. Viestiharjoitus oli siis alkuun letkajuoksua urassa, mutta hajonnat pakottivat myös suunnistamaan itse. Harjoitus oli hyvä kovavauhtinen treeni muiden alueen seurojen kanssa. Paikoin juoksu tosin tuntui enemmän voimatreeniltä hangessa tarpoessa.

Harjoituksen perään oli sauna (<3) ja päivällinen. Päivällisen  jälkeen pohdimme yhteisiä tavoitteita ja ryhmähenkeä. Yhteiseksi tavoitteeksi asetimme taidon kehittämisen, ja jo aikaisemmin sovitun viikoittaisen taitopähkinän lisäksi otimme käyttöön listan, johon kokoamme virheitä ja onnistumisia, jotta niistä on myöhemmin helpompi ottaa opiksi.

Yhteishengen totesimme naisilla olevan erittäin hyvä. Sitä pidetään yllä yhteisharjoituksilla ja muilla yhteisillä jutuilla, kuten yhteisillä taitotavoitteilla ja muilla kuin suoraan suunnistukseen liittyvillä tekemisillä ja tapaamisilla. Yhteishenki tosin joutui heti koetukselle, kun eräät sankarit lavastivat pahaa-aavistamattoman leiriläisen sänkyyn nukkuvan miehen liinavaatekaapista löytyneestä irtopäästä. Välillä tekee hyvää nauraa niin, että vatsaan sattuu.

Nyt kukkatapettimajatalo hiljenee, kauniita unia!


Rakas leiripäiväkirja,

Sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisena luvaten täydellistä talvipäivää. Aamupäivän harjoitus oli kovavauhtinen runsasrastinen kisa haastavassa maastossa. Tällä kertaa uria meni maastossa ristiin joka suuntaan, joten suunnistukseen piti ihan oikeasti keskittyä. Virheiltä ei vältytty, erityisesti rastinottovirheitä tuli runsaasti laakeassa ja lumen peittämässä maastossa. Lumessa juoksuun alkoi kuitenkin jo tottua eikä lunta ollut tässä maastossa ihan niin paljon kuin aikaisemmissa, joten vauhtia pystyi pitämään paremmin yllä.

Harjoituksen jälkeen oli vielä lounas ja pieni leirin yhteenveto. Leiriltä lähdimme kotiin iloisina ja onnellisina hyvästä leiristä sekä motivoituneina jatkamaan treenaamista. 


6.2.2018
Yhteistyössä
OP Turun Seutu NEO-urheilu Inov-8 Noname Tähtiseura Lomakeskus Koivukankare