Turun Suunnistajat

Ratamestarin lausunto

Nuorisoviesti käydään tänä vuonna Valpperin metsissä. Kartta on päivitetty syksyllä 2019 tätä viikonloppua varten. Kilpailualuetta kiertää pururata, minkä lisäksi alueella on muutamia polkuja. Muuten maasto on talousmetsää, jonka kulkukelpoisuus vaihtelee alueittain. Näkyvyys on kuitenkin pääosin hyvää.

Ratojen suunnittelussa on pyritty välttämään alueen huonokulkuisempia maastonosia. Tämä on kuitenkin osaltaan lyhentänyt ratapituuksia ja osuudet ovat tänä vuonna varsin nopeita. Kilpailukeskus sijaitsee selkeästi muuta maastoa alempana, mutta muuten korkeuserot ovat maltilliset.

Reitinvalinnoilla ja huolellisella rastinotolla tekee kilpailussa paljon. Vaikka kanssakilpailijoista voikin viestissä saada hyötyä, kannattaa varsinkin rastinotossa keskittyä omaan tekemiseen, ettei vahingossa poikkea väärällä hajonnalla.

Radat kiertävät varsin pienellä alueella ja rasteja on paikoitellen hyvin lähekkäin. Lisäksi maastossa on myös seuraavana päivänä juostavan Oravatonnin ja Viestiliigan rasteja. Jos näkyvyys on hyvä, metsässä saattaa näkyä samaan aikaan useampi rasti. Rastikoodin tarkistaminen on siis ensiarvoisen tärkeää.

Onnistunutta ja vauhdikasta kilpailupäivää!


Saku Valkila, Nuorisoviestin ratamestari


#nuvi2019 2.10.2019
Yhteistyössä
OP Turun Seutu Urheilu Mehiläinen Noname Naantali Spa & Hotel Marli Tähtiseura Lomakeskus Koivukankare Suomen vero- ja lakipalvelut