Turun Suunnistajat

Tiomila Nynäshamn 28.4.2018

2.5.2018

Tiomila Nynäshamn 28.4.2018


Nuorten matka kohti 2018 Tiomilaa lähti kahden joukkueen voimin perjantai iltalaivalla kohti Tukholmaa. Tällä kertaa tapahtuma järjestettiin Nynäshamnissa, vajaan tunnin ajomatkan päässä Tukholmasta. Menomatkalla poikettiin Tukholmassa hotelliaamiaisella, jossa tarjonta oli laadukas ja tarjosi mahdollisuuden yhteiseen palaveriin tulevan kisan osalta.


Lyhyehkön automatkan päätteeksi oli pieni kävelymatka kisakeskukseen, jossa odotti auringonpaiste ja hieno kisakeskus valtavine screeneineen. Seurateltalle käveltiin kisakeskuksen läpi, jolloin tutuksi tuli vaihtoalue, viimeinen rasti sekä lähtöalue. Seurateltta oli pystytetty valmiiksi edellisenä päivänä saapuneiden Tussilaisten toimesta, joten nuoret pääsivät heti valmistautumaan itse kisaan.


Nuorten viesti on maksimissaan 16-sarjalaisille tarkoitettu, neljä osuuksinen viesti, jossa toisella ja kolmannella osuudella saa olla kaksi juoksijaa. Kahdella osuudella piti olla pelkästään tyttöjä. Kaikilla osuuksilla oli hajonta. Osuuspituudet (kutsussa) olivat 3.7km / 3.9km / 2.8km ja ankkuriosuudella mittaa oli 3.5km. Nuorten viestissä oli tänä vuonna yli 300 joukkuetta, joten kysymys on todella suuresta nuorten viestitapahtumasta.


Viestin aloittivat Henna ja Leevi. Hennan viimekauden ja osittain tämänkin kauden hyvät viestisuoritukset saivat jatkoa ja Henna kävi väliaikarastilla vain kaksi ja puoli minuuttia kärjen takana. Myös radan loppuosa sujui mukavasti, vaihdossa eroa oli vain 3.09 ja huhujen mukaan osuuden oli kolmanneksi nopein tyttö. Leevi aloitti viestin kovalla lähtösuoran kiihdytyksellä raastavaan ylämäkeen, joka antoi hyvän asetelman K-pisteelle, mutta saattoi olla osasyynä matkalle osuneille koukuille.


Toiselle osuudelle Henna lähetti Joonaksen ja Sakarin, Leevin lähettäessä matkaan Felixin ja Pyryn. Felix ja Pyry lähtivät metsään omaa ikätasoaan vaikeammalle radalle, jossa suunnitelmana oli tehdä yhteistyössä tarkka ja hyväksytty suoritus ja näin myös tapahtui. Joonaksen ja Sakarin osalta odotusarvo oli se mitä saatiinkin; varmaa ja vauhdikasta suunnistusta. Vaihdossa eroa kärkeen kuusi minuuttia.


Kolmannelle osuudelle Joonas ja Sakari lähettivät Alinan, jolle toinen rasti osoittautui hankalaksi ja edellä menevät pääsivät karkuun. Vaihtopuomilla pettymys valtasi mielen ja tarkempaa analyysia oli turha kysellä... Felix ja Pyry saapuivat peräkanaa loppusuoralle ja lähettivät matkaan Lotan ja Ellin, jotka poikien tapaan osallistuivat viestiin ensimmäistä kertaa. Lotta ja Elli lähtivät tekemään rohkeasti itsenäisiä suorituksia. Tytöt eivät suorituksen jälkeen olleet tyytyväisiä suorituksiinsa, mutta huoltojoukkoja tilanne miellytti; hyväksytty suoritus. Tulevaisuus on hyvissä kantimissa kun on näin reippaita suunnistajan alkuja seurassa. Online-tuloksissa tyttöjen tulokset olivat ristissä, joka aiheutti pientä sekaannusta tilannetta seuraaville kotijoukoille. Huoltojoukot päivystivät kuitenkin viimeisellä rastilla päivittäen tilannetta whatsappin kautta livenä.


Ankkuriosuudelle lähti Alinan toimesta Touko, joka ei jättänyt mitään jossiteltavaa ankkuriosuuden kuninkaasta. Touko juoksi tiomilan nuorisoviestissä viimeistä kertaa ja teki sen tyylillä nostaen joukkueen sijoitusta yli 60 sijaa ylöspäin. Vilma hoiti toisen joukkueen ankkuriosuuden yhteislähdöstä käsin ja teki varsin mukiin menevän suorituksen nostaen joukkuetta useita sijoja ylöspäin.


Nuorten viestisuoritusten jälkeen ehdittiin seuraamaan naisten viestiä ennen kotimatkaa. Ihan loppuun ei viestiä ehditty katsomaan, mutta muutama kuva tarttui naisten viestistäkin kameraan. Kotimatka sujui ongelmitta, kuten aina näillä reissuilla kun ollaan fiksujen nuorien kanssa matkassa.


Huoltojoukkue Pasi ja Ville kiittää ja kuittaa.


Pasin otoksia: 

https://1drv.ms/f/s!ArZ2mLZCvoKXjgzGlLsEUc8s6mLB 


2.5.2018
Yhteistyössä
OP Turun Seutu NEO-urheilu Inov-8 Noname Tähtiseura Lomakeskus Koivukankare Suomen vero- ja lakipalvelut