Kevätyön viesti avaa kotimaisen viestikauden
Lauantaina 12.4. kilpailtavaan Kevätyön viestiin on aikaa enää alle kuukausi. Kilpailu on ollut Irmassa avoinna jo pidempään, mutta tiedotuksellinen pelin avaus tulee tällä kertaa kohtuullisen myöhään. Mutta pyritään hoitamaan tämä puoli kiihtyvällä vauhdinjaolla. Keli on tätä kirjoittaessa Turussa jo selvästi plussan puolella ja viime viikolla satanut lumiräntä alkaa olla jo menneen talven juttuja. Kokonaisuutena talvi on kuitenkin ollut Turussa hyvin maltillinen ja aivan maaliskuun loppuun ulottuva 10 päivän sääennuste lupaa 5-10 astetta plussaa joka päivä. Näyttää siltä, että valmistautuminen Kevätyön viestiin tullee sujumaan kelien puolesta turvallisissa merkeissä. Aina ei toki näin ole ollut. Vuoden 2011 Kevätyön viesti Valpperissa ehkä se lähihistorian haastavin jos ei nyt kotimainen niin ainakin TuS:n järjestämä viestikilpailu noin niin kuin kelien puolesta. Kolme vuotta sitten Haijaisissa oli myöskin hyvin talviset olosuhteet.
Tämän vuoden KYV järjestetään Nousiaisissa, mutta osa maastosta sijaitsee myös Maskun puolella. Vuorenpäässä on järjestetty TuS:n toimesta SM-viesti vuonna 2006, mutta myös viime syksyn Oravatonni joten ainakin viimeisimmän Oravatonnin kävijöillä lienee muistikuva maastotyypistä. Ja sehän on vaativa! Ehkä jopa ”epä-varsinaissuomalainen” tai ainakin Turun seudun ja Turun Suunnistajien muista maastoista jossain määrin poikkeava. Peruselementit totta kai: kalliot, kartan väreiltäkin vaihteleva metsä, tietynlainen rikkonaisuus eli laajaa tasalaatuista erämaametsää ei ole luvassa. Kalliot eivät nekään välttämättä ole ihan autolla ajettavia vaan pienipiirteisiä ja jyrkkäreunaisia. Jos tämän vuotinen KYV:n maasto irtaantuu jossain määrin Turun seudun maastojen tyylillisestä traditiosta niin voisiko laadullisia vertailukohtia hakea vähän kauempaa jostain tämän kauden suuremman kilpailun maastosta? Jukolan harjoitusmaastoja kun katselee niin miksei ainakin Mikkeli, ehkä Kangasala (SM pitkä 2025), jopa Tiomila. Tosin korkeuserot ovat Vuorenpäässä metrien valossa maltillisia.
Kevätyön viestin konsepti on muuten viime vuosien kaltainen eli Viestiliigan avaava osakilpailu jonka pääsarjat (D21 + H21) taltioidaan totuttuun tapaan. Näiden lisäksi Kevätyön viestissä on tarjolla HD16-sarja sekä kuntosarja. KYV tosiaan avaa kotimaisen viestikauden, mutta moni kotimainen seura hakee viestikokemusta jo tämän kuun lopulla Ruotsista jossa järjestetään Måsenstaffeten. Tämä viesti yhdessä Kolmårdskavlenin ja Stigtomskavlenin kanssa ovat ruotsalaisen suunnistuskevään lähes pyhä kolminaisuus ja taso onkin näissä poikkeuksetta erittäin kova. Eventorin osallistujalistan perusteella näyttää siltä, että etenkin miesten puolella mukana on merkittävä joukko suomalaisia kärkipään viestijoukkueita. Mäsenin tuloslistaa ja kotimaisten joukkueiden otteita seurataan siis erityisellä mielenkiinnolla myös Kevätyön viestiä silmällä pitäen. Kotimainen kausikin pääsee jo tämän kuun puolella liikenteeseen, mutta tosin ainoa metsäkilpailu ennen Kevätyön viestiä on Billnäsin keskimatka.
Kevätyötä odotellessa kannattaa jo varmistaa itselleen relevantit harjoitukset ja tsekata samalla Naantalin Kylpylän suunnistajille suunnatut kevättarjoukset mikäli majoitus edelleen mietityttää. Tarkempaa infoa TuS:n kevätharjoituksista ja majoitustarjouksista löytyy https://tus.fi/uutiset/2025/03/11/turun-suunnistajien-kevatreenipaketti-ja-naantalin-kylpylan-majoitustarjoukset/ .
47. Kevätyön viesti 12.4.2025 ja Viestiliigan 1. Osakilpailu
Kilpailukutsu on julkaistu kilpailuinfo-sivulla.
Tevetuloa!