Kisakuvia
SM-keskimatkalta otettuja kisakuvia. Kuvaajan nimestä aukeaa linkki kuvakansioon. Huomioithan kuvaajan sivullaan mahdollisesti ilmoittamat kuvien käyttöehdot.
Kiitokset!
SM-keskimatka on kilpailtu ja kiitos kaikille osallistuneille parille tuhannelle suunnistajalle, yli sadalle talkoolaiselle, maanomistajille, Köylijärven tilan väelle sekä kaikille yhteistyökumppaneille! Tunnelmin voi palata vielä YLE:n lähetyksen kautta! Kaikkien sarjojen lopputulokset puolestaan löytyvät täältä. Onnittelut kaikille päivän mitalisteille ja toivon mukaan myös muille suunnistuspäivä oli mieluinen! Kiitos!
Veera Klemettinen ja Severi Kymäläinen SM-keskimatkan pääsarjojen voittoihin
Naantalin aurinko helli suunnistusväkeä myös iltapäivällä, kun ratkottiin muiden muassa naisten ja miesten pääsarjojen SM-mitalit. Iltapäivän latu oli vaativa ja varsin raskas: 40 minuuttia osoittautui etenkin naisille erittäin kovaksi haamurajaksi eikä miehilläkään tuon ajan alle päässyt kuin 13 suunnistajaa.
Naisten kilpailu tarjosi monen suunnistajan kohdalla nousuja ja laskuja. Alkupäässä lähtenyt Ida Haapala teki todella vahvaa työtä ensimmäisille väliaikarasteille, mutta menetti pelin täysin radan loppuvaiheen rasti 14. virheen myötä. Sama rasti numero 14 koitui myös Merja Rantasen mitalihaaveiden kohtaloksi, sillä vielä 2,8km väliaikarastilla Rantanen oli pitänyt koko kisan parasta vauhtia. Lopputuloksena Rantaselle 6. sija. Kisan vaativuudesta ja tilanteiden vaihtuvuudesta esimerkkinä toimi se, että konkari Yvonne Gunnellin tekemä kärkiaika 41.58 kesti muiden hyökkäykset aina Anni Haanpään maaliintuloon saakka. Haanpää oli ilman muuta päivän positiivisia ja ennen kaikkea tasaisen vahvoja suorittajia. Palkintona naisten pääsarjan hopeamitali muutenkin vahvaa pyrintöläispäivää alleviivaamaan.
Naisten voiton otti tänään Suunta-Jyväskylän Veera Klemettinen, joka Haanpään tavoin eteni väliajalta toiselle vahvasti ja oli lopulta päivän ainoa 40 minuutin alittaja. Pronssille kiilasivat tänään tasa-ajalla 41.08 Kirsi Nurmi ja Amy Nymalm. Pitkään konkari Gunellin komennossa edennyt kisa päätyi siis lopulta 1998 syntyneiden Klemettisen ja Haanpään juhliin. Veera Klemettisen ura on ollut viime vuosina nousujohteinen ja hän on pian aikuisten sarjaan siirtymisen jälkeen päässyt hyvien SM-sijoitusten makuun. Tänä vuonna Klemettinen on ollut jo arvokisojen vakiokalustoa, sillä kevään EM-edustuksen jatkoksi hänet valittiin edustamaan Suomea myös Tsekin MM-kisoihin. Edellä mainittujen suunnistajien lisäksi naisten kisassa kympin sakkiin ylsivät myös Aino Mänkärlä (7.), Inka Nurminen (8.), Mira Kaskinen (9.) ja Heini Saarimäki (10.).
Tulokset: 1) Veera Klemettinen Suunta Jyväskylä 39.33, 2) Anni Haanpää Tampereen Pyrintö 40.16, 3) Kirsi Nurmi SK Pohjantähti 41.08, 3) Amy Nymalm Pargas IF 41.08, 5) Yvonne Gunell Pargas IF 41.58, 6) Merja Rantanen Jämsän Retki-Veikot 41.59, 7) Aino Mänkärlä Lynx 42.07, 8) Inka Nurminen Jämsän Retki-Veikot 42.13, 9) Mira Kaskinen Rastikarhut 42.15, 10) Heini Saarimäki Angelniemen Ankkuri 43.05.
Miesten pääsarjassa iltapäivän latuna oli kuuden kilometrin mittainen rata, joka ehdottomasti koetteli kilpailijoiden niin fyysistä kuin taidollista puolta. Erilaisen maastotyypin ja vaatimusten lisäksi erilaisuutta nähtiin lopulta myös aamun ja iltapäivän suoritusten välillä. Esimerkiksi aamun karsintaerän voittajista Markus Räsäsen ja Pasi Ikosen vauhti oli jo ensimmäisistä väliajoista lähtien aamua nihkeämpää ja he eivät missään vaiheessa päässeet toden teolla kärkikamppailuun mukaan. Koko kilpailun kovinta vauhtia vielä 3,4 kilometrin kohdalla pitänyt Aaro Aho joutui puolestaan aavistuksen taipumaan päätyen lopulta sijalle 9. Miesten kilpailu päättyi tamperelaisjuhliin, kun Severi Kymäläinen suoritti radan kovinta vauhtia ajalla 37.13. Vaikka Kymäläisen SM-kultaa voidaan pitää kuitenkin pienoisena yllätyksenä, löytyy hänen suunnistusrekordistaan kuitenkin tätä mahdollisuutta tukevia piirteitä. Sprintin arvokisaedustusten lisäksi Kymäläinen on ollut vahva ja varma lenkki Tampereen Pyrinnön miesten viesteissä ja hänen bravuureinaan ovat olleet muun muassa Tiomilan vahvat väliosuudet, joissa hän teki osuutensa pohjat niin 2018 kuin 2019.
Miesten hopealle juoksi tänään Kalevan Rastin Santeri Silvennoinen ja pronssille Navin Joonas Ahola. Viime vuoden SM-keskimatkan pronssin puolustaminen ei ollut kaukana Aleksi Anttolaisella, joka sijoittui lopulta neljänneksi vain 13 sekunttia Aholan takana. Koronatilanteen takia ehkä normaalia hieman harvemmasta ulkomaalaissuunnistajien joukosta ei tänään ollut tosissaan haastamaan kotimaisia kärkinimiämme. Kooveen yötykki ja MM-mitalisti Oleksander Kratov oli lopulta seitsemäs. Seuratasolla miesten kisa oli Tampereen Pyrinnöltä vahvaa tekemistä, sillä Kymäläisen voiton lisäksi Mikko Eerola oli 6. ja Anton Kuukka 12. Kympin sakkiin ylsivät myös Einari Heinaro (5.), Lauri Nenonen (8.) ja Arto Talvinen (10.).
Tulokset: 1) Severi Kymäläinen Tampereen Pyrintö 37.13, 2) Santeri Silvennoinen Kalevan Rasti 37.39, 3) Joonas Ahola Navi 37.50, 4) Aleksi Anttolainen Lahden Suunnistajat-37 38.03, 5) Einari Heinaro Helsingin Suunnistajat 38.18, 6) Mikko Eerola Tampereen Pyrintö 38.19, 7) Oleksandr Kratov Koovee 38.26, 8) Lauri Nenonen Kalevan Rasti 38.43, 9) Aaro Aho Valkeakosken Haka 38.48, 10) Arto Talvinen MS Parma 39.29.
Finaalien lähtöajat selvillä
Iltapäivän finaalien lähtöajat nyt selvillä. Lähtöajat löytyvät tämän linkin kautta.
Pääsarjojen finalistit selvillä
Aurinkoinen sunnuntaiaamu on edennyt siihen vaiheeseen, että iltapäivän finalistit on selvillä. Kuten jo eilisessä kisaennkossa todettiin osa ilmoittautuneista suunnistajista oli jäänyt kisasta pois Tsekin MM-leirin vuoksi. Miesten pääsarjassa juostiin neljä karsintaerää, joista jokaisesta pääsi 13 parasta finaaliin. Miesten karsintaerät ottivat nimiinsä Pasi Ikonen, Markus Räsänen, Aleksi Anttolainen ja Einari Heinaro. Suuria yllätyksiä ei miesten karsintaerissä tapahtunut ja pääosin finaalit menivät ne suunnistajat joita eilisessä kisaennakossakin kärkikymmenikköön spekuloitiin. Yllätykseksi voidaan kuitenkin laskea ainakin EM-kisoissa Suomea edustaneen ja Tsekin MM-kisoihin sprinttiin valitun Akseli Ruoholan putoaminen A-finaalista. Miesten karsintaerät olivat varsin tiiviitä reilu 20 minuutin rypistyksiä, joissa karsintaerän voittajan ja viimeisen A-finaaliin selviytyneen ero oli pienimmillään 1.56 ja suurimmillaan 3.04.
Naisten pääsarjassa oli kolme karsintaerää, joista jokaisesta 17 parasta pääsi iltapäivän finaaliin. Naisten karsintaerät voittivat Amy Nymalm, Veera Klementtinen ja Saila Kinni. Naisten pääsarjassa ei muodostunut suuria yllätyksiä A-finaaliin päässeiden suunnistajien suhteen. Naisten karsintaerät olivat aikaeroiltaan melko tiiviit ja karsintaerien voitosta käytiin jopa sekunttikamppailua: Kirsi Nurmi, Anna Närhi, Merja Rantanen sekä Enni Jalava kukin jäivät alle 10 sekunttia karsinaeränsä voittajalle. Toisaalta A-finaaliin päästääkseen oli varaa hävitä karsintaeränsä voittajalle 3.36-4.40, joka meni melko liki ennakoitua 4-5 minuutin aikahaarukkaa.
Kaikkien aamun karsintaerien tulokset löytyvät kisasivulta. Iltapäivällä jatketaan finaalien parissa klo 13 alkaen!
Huomioita SM-keskimatkalle saapuville
LIIKENNE
- Tule riittävän ajoissa aamun karsintaan
- Suosikaa vähintään 2 hengen kyytejä parkkipaikkojen riittävyydeksi
- Parkkialueelta on mahdollisuus juosta suoraan lähtökynnykselle
- Vältä saapumista kisapaikalle klo 9.15-11.00 välillä karsintasarjojen tienylityksestä johtuen.
- Poistuessa kisoista pyri suosimaan pohjoista reittiä Merimaskuntietä pohjoiseen, koska Rymättyläntiellä tulee todennäköisesti olemaan sunnuntain iltapäivänä ruuhkaa mökkiliikenteen vuoksi ja Merimaskuntieltä joudutaan kääntymään Rymättyläntielle Stop-merkin takaa.
KILPAILUKESKUKSESSA
6. Muista juoda riittävästi kisapäivän aikana. Vesipiste löytyy!
7. Vältä mobiilidatan käyttöä kisapaikalla klo 14-17 välillä (TV-lähetys ja online-rastit)
8. Maksa Parkkimaksu hyvissä ajoin kilpailukeskuksen infoon
KILPAILUT
9. Viime viikon sateiden johdosta osa ojista ja soista on normaalia vetisempiä
10. Talven lumisuus on taivuttanut hentoja puita, joten muutamat mäkien välit voivat olla hankalia edetä
11. Kunnioita kiellettyjä alueita!
12. Peruskallio on maastossa ohuen sammaleen peitossa, joten osa rastipukeista on pitänyt rakentaa ”luovuttaa käyttäen” ja voivat sijaita muutaman metrin päässä rastilipusta.
Seuraa kilpailua netissä ja Ylen kanavilla
Yle TV2:n lähetys pääsarjojen finaaleista alkaa kello 14.30. Tervetuloa seuraamaan kilpailua!
Ylen lähetyksen lisäksi karsintaa ja muiden sarjojen etenemistä voi seurata suorana Turun Suunnistajien YouTube-kanavalla.
SM-keskimatkan kisaennakko
Huomenna sunnuntaina 6.6. suunnistuksen SM-kesäkausi laitetaan toden teolla käyntiin Naantalin Merimaskun SM-keskimatkalla. SM-keskimatka on myös WRE-kilpailu ja täksi vuodeksi lanseeratun Suunnistusliigan kolmas osakilpailu. Päähuomio kisoissa kohdistuu YLE:nkin televisioimaan miesten ja naisten pääsarjoihin. Alkuperäisen suunnitelman mukaan SM-keskimatkalla oli tarkoitus olla vieläkin keskeisempi rooli Tsekkiin matkavien MM-suunnistajien ohjelmassa. Päävalmentaja Fredric Portinin mukaan Merimaskun nopeatempoinen maasto olisi sopinut hyvin maajoukkueen valmistautumiseen kohti MM-kisoja. Koronatilanteen vuoksi MM-katsastukset siirrettiin kuitenkin Tsekistä Suomeen ja näin ollen MM-valinnat tehtiin jo viime viikonlopun Karjalan Vaarojen pohjalta maanantaina. Portinin mukaan tarkoituksenmukaista kuitenkin oli tarjota vielä huipuille mahdollisuus kansainväliseen huippukisaan Tsekin maastoissa
– Kun koronan takia päätimme siirtää MM-katsastuskisat Suomeen, halusimme kuitenkin tarjota kärkiurheilijoille kuitenkin mahdollisuuksia mitata tasoaan myös kansainvälisellä tasolla. Ainoat mahdollisuudet siihen olisivat olleet tämän viikonlopun MM-järjestäjien viralliset katsastuskisat. Päätimme osan kanssa mennä niihin ja näin ollen neljä naista ja neljä miestä puuttuvat sen takia SM-keskimatkan lähtölistoilta. Portinin mukaan SM-keskimatkalla on kuitenkin tärkeä rooli myös maajoukkueen näkökulmasta sillä kisa on merkitty katsastuskisaksi elokuun Ruotsin Maailman cupia varten.
Miesten pääsarjassa kilpailu kärkisijoista tulee olemaan todella tiukka. Perinteisesti suunnistuksen SM-kisoissa pätee sama kuin maastohiihdon SM-kisoissa: mikäli A-maajoukkueurheilijat ovat mukana ovat he aina vaikeasti voitettavissa. Tällä kertaa edellä mainituista syistä asetelma tulee jonkin verran muuttumaan. Kisassa mukana on muun muassa Suunnistusliigaa johtava Eetu Savolainen, joka Viestiliigan haastattelussa kertoi ennakkotunnelmistaan kisan alla. Miesten sarjassa ulkomaisista suunnistajista kärkisijoja tavoittelevat toden teolla ainakin Oleksander Kratov sekä Pyrintöön palannut Johan Runesson.
Helppoa miesten sarjan kärkisijojen ennakointi ei kuitenkaan ole. Keskimatkan kilpailut ovat usein erittäin tasaisia ja kauden aiemmissa kilpailuissa (esim. Suunnistusliiga ja MM-katsastukset) kärkikymmenikkö ei ole ollut mitenkään stabiili nimilistaltaan. Esimerkiksi perinteikkäältä viestiseuralta Paimion Rastilta kolme eri suunnistajaa ovat olleet kympin joukossa kevään pääkilpailuissa (Tobias Henriksson Kevätkeskarin 5. Pasi Ikonen MM-katsastuksen 8. Samuel Heinonen MM-katsastuksen 9.). Vahva viestiseuran Helsingin Suunnistajien kolmikko Topi Syrjäläinen-Arttu Syrjäläinen-Einari Heinaro puolestaan ottivat MM-katsastuksen pitkän matkan sijat 3.-5. viime sunnuntaina. EM-kisoissa mukana ollut Aleksi Anttolainen puolestaan puolustaa SM-keskimatkalla pronssimitalia kun niin ikään EM-kisoissa esiintynyt ja nuorten MM-kisoihin valittu Touko Seppä on myös mukana miesten pääsarjassa. Viime aikojen tulosten valossa esimerkiksi Aaro Ahon, Joonas Aholan ja Samu Heiskan edesottamuksia on mielenkiintoista seurata.
Naisten pääsarjassa perusasetelma on yleisesti ottaen sama kuin miehissä eli A-maajoukkuesuunnistajamme ovat usein vahvoja myös SM-kisoissa. Tällä kertaa tosiaan tilanne on tältä osin nyt hieman erilainen. Päävalmentaja Portinin mukaan osa maajoukkuenaisista olisi Merimaskun sijaan Tsekissä. Mutta mikäli esimerkiksi Amy Nymalm on sunnuntaina viivalla on hän varmasti mielenkiintoinen nimi kuten myös seurakaverinsa Alexandra Enlund. Samoin MM-keskarille varalle valittu Veera Klementtinen. Suunnistusliigan avauskilpailun Kouvolassa voitti Merja Rantanen, joka on kolmella hopealla ja kahdella pronssilla SM-keskimatkan historian menestyneimpiä naisia. Samat sanat pätevät myös viisi SM-mitalia naisten pääsarjan keskimatkalla saavuttanut Saila Kinniin, joka sijoittui Suunnistusliigan avauksessa keskimatkalla neljänneksi. SM-keskimatkalla naisten pääsarjassa kuusi kultaa saavuttanut Minna Kauppi on myös kisapaikalla, mutta tällä kertaa Yleisradion kommentaattorina.
Mielenkiintoinen nimi on myös kuluneella viikolla sekä aikuisten että nuorten MM-kisoihin valittu Ida Haapala, joka kilpailee Merimaskussa naisten pääsarjassa. Kevään keskimatkojen pääkisoissa kympin sakkiin paikkansa ovat vakiinnuttaneet myös Kirsi Nurmi ja Sanna Kauppila. Lahden Suunnistajat on viime aikoina selvästi nostanut profiiliaan viestiseurana muun muassa seuraan liittyneiden uusien suunnistajien myötä. Lahdelta mukana muiden muassa kolmen vuoden takainen SM-keskimatkan naisten pääsarjan voittaja Anna Närhi sekä Suunnistusliigan avauksessa kolmanneksi sijoittunut Karoliina Ukskoski. Monipuoliselta Mira Kaskiselta löytyy puolestaan naisten pääsarjan SM-mitaleita niin pitkältä, erikoispitkältä kuin yöltä, muttei kuitenkaan keskimatkalta. Mira oli kuitenkin esimerkiksi Viestiliigan avauksen ankkuriosuudella erittäin vahva juosten osuusajoissa aivan Venla Harjun ja Rantasen kantaan. Edellä mainittujen lisäksi mieleen nousee heti useita muita naisia, joilla hyvät mahdollisuudet kärkisijoihin kympin sakkiin. Ehkä ei parane spekuloida enempää. Joka tapauksessa erittäin mielenkiintoinen naisten SM-keskimatka tulossa!
Sekä naisten että miesten pääsarjan osalta jännitystä riittää jo heti aamusta alkaen, sillä karsinta on ensin selvitettävä hyväksytysti ja riittävällä vauhdilla, jotta iltapäivän mitaleista pääsee taistelemaan. Karsinnan reilu 20 minuutin raju rypistys ei päästä ketään helpolla ja pintakaasulla etenemiseen ei kovillakaan suunnistajilla ole varaa. Miesten karsinnassa viime vuosina ei ole juuri ollut varaa hävitä kolmea minuuttia enempää karsintaeränsä voittajalla mikäli iltapäivän A-finaaliin mielii. Naisten osalta tämä aikahaarukka on osunut 4-5 minuuttiin.
Nuorten sarjoissa SM-keskimatkalla ei ole erikseen merkittyä katsastuskilpailun statusta. Valintakisat painottuivat nyt kevään puolella ja nuorten arvokisaedustajat sekä MM- että EM-kisoihin julkistettiin alkuviikosta. Toisaalta nuorten puolella SM-kisojen kanssa päällekkäin ei osu kansainvälisiä kisoja eli muun muassa kaikki Turkin nuorten MM-kisoihin valitut urheilijat ovat mukana, tosin Ida Haapala ja Touko Seppä kilpailevat aikuisten pääsarjassa. H20-sarjassa mukana ovat mm. MM-kisoihin valitut Topias Arola, Jonny Donner, Lauri Syrjäläinen sekä Akseli Virtanen. D20-sarjassa nuorten MM-kisoihin valitut Hanne Hilo, Venla Laaksoviita, Milja Väätäjä sekä Maria Määttänen ovat myös mukana kisassa. H18-sarjassa mukana ovat muun muassa nuorten MM-kisoihin valittu Aarni Ronkainen sekä nuorten EM-kisoihin valitut Riku Gröhn, Santeri Kirjavainen sekä Jussi Raasakka. D18-sarjassa mukana ovat muun muassa nuorten MM-kisoihin valittu Salla Isoherranen sekä nuorten EM-kisoihin valitut Inari Karppinen, Emilia Tala ja Katarina Sallila. D16-sarjassa mukana ovat niin ikään kaikki nuorten EM-kisoihin valitut eli Silva Kemppi, Eeva-Liina Ojanaho, Virna Pellikka sekä Elli Punto. H16-sarjassa EM-valituista ovat Jussi Ankelo sekä Anton Packalen kun taas heidän kanssa samoihin kisoihin valitut Aapo Virkajärvi ja Rasmus Töyrylä kilpailevat vielä H15-sarjassa.
Kaiken kaikkiaan SM-keskimatkalla on mitaleja jaossa 33 eri sarjassa, joten sanomattakin selvää: erittäin mielenkiintoinen suunnistuspäivä luvassa! Alla kilpailun ratamestariryhmän Juho Rajaniemen tämän viikon perjantaina ottamia tuoreita kuvia kisamaastosta ja rasteilta! Kaksi ensimmäistä kuvaa on karsinnan maastosta ja kolme muuta kuva finaalien maastosta.
Lähtölistat julkaistu, tietoa EMIT-muutoksista
SM-keskimatkan karsintojen ja suorien finaalien lähtölistat on julkaistu tulospalvelusivulla. EMIT-muutokset pyydetään tekemään perjantaihin klo 12 mennessä sähköpostitse ilmoittautumiset@tus.fi osoitteeseen.
Median akkreditointi
SM-keskimatkalle paikalle tulevia toimittajia pyydetään ilmoittautumaan tiedottaja Heikki Pesolalle sähköpostitse hmpeso@utu.fi. Sähköpostiviestissä pyydetään mainitsemaan henkilön nimi, puhelinnumero, sähköpostiosoite sekä tehtäväkuva SM-kisassa. Ilmoittautumiset pyydetään perjantaina 4.6. klo 24 mennessä, jotta saamme kilpailukeskuksen infoon tiedon paikalle tulevista median edustajista. Lähtökohta muutoin on, että yleisöä ei kilpailupaikalle voi tulla. Median edustajat voivat pysäköidä kilpailijoiden pysäköintiin tarkoitetussa peltoparkissa (Iskolantie 196, opastus alkaa Rymättyläntien ja Merimaskuntien liittymästä), josta on matkaa kilpailukeskukseen noin 500-700 metriä. Median edustaja saa pysäköintilipun kilpailukeskuksen info-pisteeltä. Koronatilanteen vuoksi erillistä keskitettyä mediatilaa ei ole järjestetty. Mikäli sinulla on kuitenkin kisapaikan mediatoimintaasi liittyen erityistarpeita tai muuta kysyttävää, voit olla yhteydessä kilpailun tiedottajaan yllä mainittuun sähköpostiosoitteeseen.