Touko Viking-rastien voittoon, Valtteri hallitsi Pohjantähti-sprinttiä

6.9.2020 Heikki Pesola

Kahden SM-kilpailun välissä oleva viikonloppu ei suunnistuskilpailuiden osalta ollut tällä kertaa mikään väliviikonloppu. Viestiliiga, Viking-rastit sekä mm. Espoon ja Oulun sprinttikisat hallitsivat monipuolista suunnistusviikonloppua. Perinteinen kevätkilpailu Paimion Rastin järjestämä Silja-rastit oli tänä vuonna sattuneista syistä siirretty syksyyn ja kilpailun nimikin oli päivittynyt Viking-rasteiksi. Turun Suunnistajien Touko Seppä oli tänään vahvassa vedossa ja suunnisti miesten pääsarjan voittoon! Toukon taakse jäivät keskimatkan kilpailussa muun muassa kesän ratajuoksuissa vahvasti esiintynyt Akseli Ruohola, viime viikonlopun SM-keskarilla kuudenneksi sijoittunut Pasi Ikonen sekä Angelniemen Mikko Siren. Touko totesi kunnon olevan tällä hetkellä kohdillaan ja myös kilpailussa sai kropasta hyvin irti. Tämä oli jatkoa Toukon hyville esityksille myös yleisessä sarjassa, sillä aiemmin kesällä Ankkurirasteilla hän oli miesten sarjassa toinen. Tänään nuorempien sarjoissa sarjojensa voitot veivät myös TuS:n Elli Kyläkoski (D14) ja Daniel Stenholm (H10).

TuS:n hyvää viikonloppua täydensi Valtteri Kankainen, joka hallitsi Oulussa järjestettyä Pohjantähti-sprinttiä. Valtteri hoiti kotiin niin aamupäivän kuin iltapäivän osakilpailut sekä yhteistulosten kärkipaikan miesten sarjassa.

Ensi viikonloppuna TuS lähtee isolla osanotolla Siikaisten SM pitkälle ja kahden viikon päästä vuorossa ovat Salon SM sprintti ja Yläneen SM viesti. Kannattaa seurata seuralaisten edesottamuksia niin järjestäjien sivuilla kuin TuS-kanavilla!

Heikki Pesola

Yhteistyössä