Touko jälleen kultaan, viisi TuS:n naista A-finaalissa

13.9.2020 Heikki Pesola

Perinteinen yksi suunnistuskauden kohokohtia oli taas viikonloppuna käsillä, kun miteltiin pitkänmatkan (omaa sukuaan Normaalimatka) Suomen mestaruuksista. Tällä vuosituhannella kyseiset SM- kilpailut ovat useamman kerran pidetty maastoissa, jotka ovat tunnettuja suunnistuspiireissä vaativuudestaan ja rajuudestaan. Nilsiän Tahkovuori, Juukan Tahkovaara, Kytäjä ja moni muu on päässyt toimimaan kisanäyttämönä SM-mitaleja jaettaessa. Tällä kertaa kilpailtiin etukäteen tuntemattomammassa ympäristössä pohjoisen Satakunnan Siikaisissa maastossa, jossa ei aiemmin ole järjestetty suunnistuskilpailuita. Yksi perinteinen puheenaihe on ollut suunnistuskilpailujen matkojen pituudet mm. kansallisissa kilpailuissa. Tänäkin kesänä sosiaalisessa mediassa on käyty asiasta keskustelua ja toiveitakin on noussut esiin pitkän matkan kilpailuden profiilin nostosta tilanteessa, jossa keskimatkaa ja jonkinlaista lyhennettyä pitkää matkaa on paljon tarjolla. Pitkänmatkan SM kilpailut ovat ainakin tähän huutoon hyvin vastanneet ja nytkin miesten pääsarjan A-finaalin rata oli peräti 16,8 kilometrin mittainen. Selvää oli, että voittoajat tulevat tuollaisella radalla painumaan lähemmäs kahta tuntia kuin puoltatoista.

Turun Suunnistajien kultakantaa piti yllä tänä viikonloppuna Touko Seppä, joka suunnisti H18-sarjan voittoon reilu kahden minuutin marginaalilla! Touko on ollut kauttaaltaan varmassa vedossa ja hoiti viime viikonloppuna kenraaliharjoituksena kotiin Viking-line rastien miesten pääsarjan voiton. Tänään Touko mainitsi olon olleen hieman väsyneen kautta radan, mutta suunnistuksessa pysyi hyvä tekeminen koko ajan yllä. Maasto oli Toukon mukaan etenkin viikonlopun sateiden jälkeen melko raskas ja tämä tuntui.

Naisten puolella oli varsin vahva panos sillä peräti viisi Turun Suunnistajien naista selvitti tiensä sunnuntain A-finaaliin. Koskahan viimeksi näin on käynyt, siinä tilastonikkareille purtavaa? Enni Jalava suunnisti finaalissa sijalle 14. Maija Sianoja oli kilpailussa varsin ylivoimainen, mutta esimerkiksi kympin sakkiin Ennillä jäi eroa vain reilu minuutin verran 11,5 kilometrin radalla. Enni kertoi, että hieman jäi parannettavaa reitinvalinnoissa ja rastinotossa, mutta hienot kisat kaiken kaikkiaan. TuS:n naisista Emmi Haavisto oli sijalla 34, Heini Rintanen sijalla 38 ja Riikka Ajalin sijalla 42.

TuS:n kokonaispanoksen näkökulmasta etenkin nuorissa tuli muutamia harmillisia poissaoloja, kun mm. loppukaudesta vahvati esiintynyt Valtteri Kankainen joutui jättämään finaaliin väliin. Miehissä A-finaalipaikkoja ei tällä kertaa tullut, mutta Justus Vuori haki revanssina oman B-finaalinsa selkeän ykköstilan. Oskari Nummelin taisteli karsinnassa pitkään A-finaalipaikasta, mutta aavistuksen heikomman lopun vuoksi tie vei tällä kertaa B1-finaaliin. Muista mainittakoon esimerkiksi SM keskimatkallakin hyvin suoriutuneen Oskari Kalliokosken 17. sija H16- sarjassa.

Myös ikäsarjojen puolella Turun Suunnistajien oranssia tekstiiliä nähtiin palkintopallilla. H50-sarjan finali oli kuin suoraan jostain 90-luvun SM normaalimatkalta: Janne Salmi kultaa, Sören Nymalm hopeaa ja Mikael Donner pronssia. Itse asiassa vuonna 96 Janne voitti ja Donner oli juuri pronssilla, kun taas Nymalm voitti normaalimatkan 97. Ikäsarjoissa mitaleille viikonloppuna ylsi myös TuS:n Olli Lehtinen H75-sarjassa. Vroni Köning-Salmi sijoittui D50-sarjassa viidenneksi.

Ensi viikolla päästään sitten viestitunnelmaan, kun sprintin SM-kilpailujen perään suunnuntaina mitellään SM-viestin sijoituksista Yläneellä.

Heikki Pesola

Yhteistyössä