SM pitkiltä yksi hopea
Suunistuksen syysviikonloppujen sarja laitettiin käyntiin Lappeenrannan Ylämaalla pitkänmatkan SM-kilpailuilla. Nykyisellään kun R1 ja R2 jakoa kotimaan SM-kilpailuissa ei enää ole SM-kilpailujen osaanottajamäärät ovat väistämättä nelinumeroisia. Ylämaalla mukaan oli ilmoittautunut 1432 kilpailijaa, joka toki on yli 800 vähemmän kuin ensi lauantain Kytäjä-Usmin keskimatkalle.
Turun Suunnistajat mitalikannassa piti Daniil Fomin, joka suunnisti H20-sarjassa hopealle vain 24 sekunttia sarjan voittajaa Topias Kemppiä hitaampana. Lähellä siten oli, että Daniil olisi jatkanut siihen mihin SM-sprintissä jäi. Daniil kertoi sunnuntain menon olleen varsin heikkoa fyysisesti, mutta taidollisesti kuitenkin ookoo tekemistä lukuun ottamatta muutaman kymmenen sekunnin virhettä yhdellä rastivälillä. Tulevan viikonlopun SM-keskimatkalla nähdään varmasti hyvät mittelöt myös H20-sarjassa!
Miesten pääsarjassa odotuksia herätti ennen kaikkea Touko Sepän mukana olo. Maailman cupin näyttöjen kannalta tärkeä SM-pitkä päättyi Toukon osalta 13. sijaan. Lauantain karsinnassa Touko paineli aivan karsintaeränsä kärkivauhtia jääden OK Denselnin Mathieu Perrinille vain 34 sekunttia. 16,4 kilometrin mittainen sunnuntain A-finaali oli pitkä latu ja Toukon pisimpiä kilpailuja ikinä, pituudeltaan aika lailla Jukolan ankkuriosuutta vastaavana. Touko totesi sunnuntain vireen jaloissa olleen heikompi kuin karsinnassa. Pitkät reitinvalintavälit eivät sujuneet parhaalla tavalla ja muutamia virheitä myös kyytiin. Finaalin kokonaissaldo Toukon mukaan ”tasapaksu”.
Justus Vuoren suoritus viikon takaisessa Egamesissa osoitti, että taso on riittävä A-finaalipaikan realistiseen tavoitteluun. Harmillisesti Justus oli juuri se ryhmän ensimmäin putoaja eli 18. A-finaaliin olisi vaadittu vain 35 sekunttia kovempi aika. Sunnuntain B-finaalissa Justus hoiti homman nätisti B-finaalin kärkiajalla.
Naisten A-finaaliin selvitti tiensä kaksi TuS:n suunnistajaa Venla Kinnala ja Emmi Haavisto. Vajaa 12 kilometrin A-finaalissa Emmi oli lopulta sijalla 47. ja Venla sijalla 49. Ella-Noora Rahkola oli naisten B-finaalissa lähellä kärkeä sijoittuen siinä kolmanneksi.
Nuorten sarjoissa nähtiin kaksi varsin harmillista viime hetken poisjääntiä kun H18-sarjan ennakkosuosikkeihin lukeutunut Sakari Holmroos ja D16- sarjassa ikäluokkansa SM-kisoissa takuuvarmasti kympin tuntumaan suunnistanut Elli Kyläkoski eivät juosseet lainkaan. Nuorten sarjoista nostettakoon esiin H18-sarjan Joonas Paanasen 12. sija, joka oli selvästi Joonaksen kauden parasta tekemistä. Kun Oskari Kalliokoski teki hyvän suorituksen lauantain karsinnassa voidaan ensi viikonlopun H18-sarjan viestiin odottaa mielenkiintoisia suorituksia. 15-vuotiaat olivat nuorin ikäluokka näissä SM-kilpailuissa. H15-sarjassa TuS:lla oli mukana kolme suunnistajaa joista Matias Nyman oli 17. Lukas Vartiainen 18. ja Nikolai Toivonen 30.
Vanhemmissa ikäsarjoissa ei tällä kertaa nähty suunnistuksia kympin sakkiin. Ikäsarjoissa 20 joukkoon suunnistivat Keijo Hintukainen (H70 16.), Kalevi Moisio (H75 19.) sekä Johanna Pensas (D35 20.).