Lumonite SM yön kuulumisia

2.10.2023 Heikki Pesola

Syys-lokakuun taitteen viikonloppuna Taipalsaarella järjestetty Lumonite SM yö tarjoili monenlaista TuS-kerrottavaa. Viime vuoden SM yön tapaan Suur-Saimaan rannoilla nytkin oltiin, mutta maastotyypin osalta kuitenkin kokolailla erilaisessa miljöössä. Siinä missä viime vuonna tarjoiltiin anttolalaista rajua mutta rehevää mäkistä korpimaastoa edettiin nyt normaalisti Puolustusvoimien harjoituskäytössä olevalla kangasmaastolla. Autolla ajettavia rastivälejä kilpailumaastossa ei kuitenkaan viljelty ja taidollisesti radat olivat kaiken kaikkiaan varsin vaativia. Perjantain karsinta oli totuttuun tapaan vain H21-sarjalla josta karsittiin finaaliin neljän karsintaryhmän voimin. Turun Suunnistajien Valtteri Kankainen oli ainoa TuS:n suunnistaja ketä klaarasi tiensä lauantain A-finaaliin. Oskari Nummelinilla ei ollut aivan paras vire päällänsä. Heti alkuun huono reitinvalinta ja toinenkin selkeä virhe jäi kalvamaan finaalipaikan jäädessä reilu kolmen minuutin päähän. Otto Itkonen ja Ville Sundelin jäivät finaalipaikasta sitten jo useamman minuutin.

Lauantain finaalissa Valtteri Kankaisen hyvä vire jatkui ja tuloksena 13,8 kilometrin kilpailusta hieno 24. sija! Vahva syksy Valtterilta kaikkinensa. Muistetaan Jukolan paha blackout, mutta sitä ei olla jääty muistelemaan sen enempiä vaan jo Kuopion Viestiliigassa elokuussa Valtteri veti osuutensa varsin mallikkaasti, samoin kuin Hälvälän SM-viestissä. Nyt tulosta tuli myös henkilökohtaisessa SM-kilpailussa. Klisee, mutta sanotaan se kuitenkin: tästä on hyvä jatkaa!

Naisten sarja oli totuttuun tapaan suorana finaalina lauantaina. TuS:n suunnistajista Heini Rintanen oli paras 36. sijallaan reilu 19 minuuttia kärjen takana 9,2 kilometrin yökisassa. Suoritus on varsin asiallinen ottaen huomioon, että Islannin oleskelusta johtuen Heinin suunnistuskilpailuihin tuli aika lailla kahden vuoden mittainen tauko suurin piirtein 2021 SM yöstä tähän kilpailuun.

Sijoituksellisesti parhaiten Turun Suunnistajista onnistuivat Ellen Fröjdö joka sijoittui D15-sarjassa upeasti viidenneksi! Elli Kyläkoski oli D18-sarjassa hienosti 8. Simon Fröjdö puolestaan H40-sarjassa 7.

Yhteistyössä