Touko Seppä palaa Suomi-paitaan Kuopion maailmancupissa

16.9.2024 Heikki Pesola

Suunnistusliitto julkaisi tänään maanantaina Suomen joukkueen maailmancupin finaaliin joka kilpaillaan Kuopiossa 25.-29.9.2024. Touko Seppä nähdään Suomen joukkueessa kaikilla matkoilla eli pitkällä, keskimatkalla ja viestissä. Liiton valintaohjeiden mukaan kriteereinä olivat aiemmat kansainväliset tulokset maastomatkoilla, tulokset SM-pitkällä ja SM-keskimatkalla sekä valintaryhmän näkemys. Touko sijoittui SM-pitkällä miesten pääsarjan pronssille, mutta karsiutui sekunttipelissä pois SM-keskimatkan finaalista. Kotimaan maailmancupiin joukkueen koko on suurehko ja tässä tilanteessa se oli varmasti hyvä, kun toinen virallisista näyttökilpailuista jäi karsintaan. Toki karsinnan väliaikoja sekä sunnuntain viestiä katsomalla saattoi Toukon vauhdin havaita tänäkin viikonloppuna karsiutumisesta huolimatta hyväksi.

Kuopin koti-MM on monelle kotimaan suunnistajalle jopa koko uran näkökulmasta tärkeimpiä tavoitteita. Niiden tavoittelua tukee pääseminen MM-kisojen esikilpailuihin. Tyyppimaastojen lisäksi liiton arvokilpailujen vakiintuneina valintakriteereinä on ollut aiemmat kansainväliset tulokset. Tässä valossa jokainen edustustehtävä on tärkeä lisä MM-kilpailuihin mieliville. Kuopion maailmancup merkitsee Toukolle paluuta edustustehtäviin. Kuluneen kesän arvokilpailuihin näytöt eivät tänä vuonna riittäneet, mutta nyt ollaan taas pelissä mukana.

Yhteistyössä