Ratamestari Teemu Niskasen vinkit 26.9. Turku-Rasteille

19.9.2024 Sini Mäenanttila

Keskiviikkona 26.9. Turku-Rastit järjestetään Linnasmäen kokoushotellilla Halisten kartalla. Lue haastattelusta, mitä ratamestari, tarkkuussuunnistuksen arvokisamitalisti Teemu Niskanen on meille kuntosuunnistajille kehittänyt.

Kerro hieman itsestäsi

Olen Teemu Niskanen. Suunnistusratojen suunnittelija ja tarkkuussuunnistaja. Suunnistusratoja tehnyt kilpailuihin yli 10 vuotta, ml. Leimaus 2024 ja SM-sprintti 2023 Lahdessa. Tarkkuussuunnitus taustaa löytyy vain kaksi vuotta, mutta menestystä on silti ehtinyt tulla, eli viime vuonna voitin SM-kultaa PreOssa ja tänä vuonna Tempossa. Tämän vuoden kevään EM-kisoissa Turussa voitin viestissä hopeaa ja pronssia PreOssa. 

Mitä on tarkkuussuunnistus?

Tarkkuussuunnistus on siitä mielenkiintoinen suunnistuksen lajimuoto että se sopii aivan kaikille. Lajin periaatteisiin kuuluu että rata on suoritettavissa myös pyörätuolilla, joten esteettömyyskin on huomioitu. Lajissa pyritään selvittämään mikä maastossa sijaitsevista rastilipuista on oikeassa paikassa. Esimerkiksi jos maastossa on useita kiviä niin polulta katsoen suunnistajan täytyy kertoa mikä kivistä on kartassa kuvattu kivi.

Mitä keskiviikon Turku-Rasteilla on luvassa, poikkeaako ne jotenkin normaalista?

Aivan tarkkuusuunnistusta ei ole tarjolla tulevilla Turku-Rasteilla, mutta halusin hyödyntää Eero-Antti Longan ja Hiirsalmen Juhan (TuMe) tekemää tarkkuussuunnistuskarttaa Linnasmäen lähialueista. Tarkkuussuunnistuskartta on käytännössä sprinttikartta, joten keskiviikkona ratojen loppupuolella on metsäsprinttiosuus kartankääntöpuolella. Tämä siis tarjolla kaikilla radoilla (2-8km).

Mitä kuntosuunnistaja voi oppia tarkkuussuunnistuksesta?

Kuntosuunnistaja voi kehittää kartanlukutaitoaan tarkkuussuunnistamalla ja oppia erottelemaan, mitä kartassa on normaalisti kuvattu ja mitä on jätetty kuvaamatta. Metsäkartat ovat usein yleistettyjä versioita siitä mitä maastossa oikeasti on ja mittakaavan vuoksi aivan kaikkea ei voida kartalle kuvata. Tulevilla Turku-Rasteilla onkin hyvä mahdollisuus verrata maastokarttaa ja sprinttikarttaa keskenään ja huomata kuinka paljon eroa näillä on. 

Alla on mallina karttapalat Halisista – toinen sprinttikartalta ja toinen maastokartalta.

Mitä vinkkejä annat meille kuntosuunnistajille?

Olette hienon harrastuksen löytäneet itsellenne ja siitä kannattaa pitää kiinni. Turun seudulla on paljon erilaisia suunnistustapahtumia ympäri vuoden, joten kannattaa välillä uskaltautua myös sellaisiin tapahtumiin missä ei ole aiemmin käynyt.

**

Turku-Rastien lähtö on avoinna klo 16:30 – 18:30 ja maali menee kiinni klo 20:00, jolloin alkaa jo pikkuhiljaa ilta hämärtymään.

**

Olethan ottanut jo seurantaan Turku-Rastien omat somekanavat:
Facebook: https://www.facebook.com/profile.php?id=61565099471155

Instagram: https://www.instagram.com/turkurastit/

sekä tietysti Turku-Rastien omat nettisivut osoitteessa
https://turku-rastit.fi

Yhteistyössä