Neljä TuS:n miestä mukana Kuopion maailmancupissa

25.9.2024 Heikki Pesola

Suunnistuksen maailmancupin finaalissa on tänä vuonna peräti neljä seuratasolla Turun Suunnistajia edustavaa urheilijaa! Kuopion Lastukoskella maastotyyppi tullee olemaan raskas ja vaativa, mutta hyvää harjoitusta ovat oletettavasti saaneet ainakin aivan viime viikkoina Mikkelin Viestiliigaan, Ruokolahden SM pitkään ja Rautalammen SM-viikonloppuun osallistuneet suunnistajat. Suomen viimeisissä koti-MM- kisoissa Tampereella 2001 ja Vuokatissa 2013 kotimainen menestys on ollut erittäin hyvää. Onko sitten maastotyyppi ollut erityisesti suomalaisten mieliin? Kuopion maastot varmasti voidaan tässä kontekstissa lisätä Tampereen Teiskon ja Vuokatin jatkumoon. Luulisi soveltuvan. Mutta huiput ovat huippuja kaikkialla ja selvästi maastotyyppi MM-kilpailujen lähestyessä on kiinnostanut myös ulkomaisia kärkisuunnistajia. Norjan Kasper Fosser kävi syyskuussa Rautalammin SM-keskimatkalla ja osallistui jo vuosi takaperin Kuopion kisaviikonloppuun. Se oli silloin Olli Ojanahon näytöstä, mutta varmasti tärkeää kokemusta on karttunut Kasperin ja muidenkin maastopankkiin.

Turun Suunnistajien urheilijoilla maansa edustustehtäviä on viime vuosina kohtuullisen hyvin tullut, mutta neljän tussilaisen samanaikainen osallistuminen on kuitenkin merkittävä juttu. Mukana ovat Touko Seppä (Suomi), Laurits Bidstrup Möller (Tanska), Ferenc Jonas (Unkari) ja Zoltan Bujdoso (Unkari). Touko ja Laurits avaavat kisat jo huomenna torstaina pitkällä matkalla, Ferenc ja Zoltan vasta lauantain keskimatkalla. Minkälaisista asetelmista nämä urheilijat lähtevät maailmancupiin?

Touko Sepän aikuisten sarjan ainakin paperilla vahvimmat suoritteet ovat tätä nykyä tapahtuneet pitkällä matkalla. Touko on pitkän matkan miesten sarjan SM-pronssimitalisti kahtena vuonna perättäin ja saavutti uran ensimmäisen aikuisten MM-paikan nimenomaan pitkällä. Touko kertoo, että aivan hiljattain on ollut pientä syysflunssaa päällä ja tästä johtuen nimenomaan tuo pitkä matka on lievä mysteeri. Yleisesti ottaen loppukesän ehjä ja laadukas harjoittelujakso sekä hyvän kisakauden pohjat vahvistavat kuitenkin näkökulmaa, että mitään harjoitteluun tai loukkaantumisiin liittyviä rakenteellisia esteitä hyvään pitkän matkan suorittamiseen ei pitäisi olla. Siviilipuolella muutoksia elämään on tuonut muutto Helsinkiin ja opiskelujen siirto Aalto-yliopistoon.

TuS:n Laurits Bidstrup Möller kilpailee viikonloppuna puolestaan Tanskan väreissä. Laurits osallistuu maailmancupiin hyvillä mielin ja lähtee tavoittelemaan aiempiin MC-edustuksiin verrattuna onnistuneempia ja parempia suorituksia. Maastotyyppiä Laurits pitää mielenkiintoisena vaikkakin vaativana. Maastotyyppiin Laurits tutustui muun muassa viime vuoden elokuussa järjestelyllä leirillä ja sen yhteydessä henkilökohtaisen keskimatkan sekä Viestiliigan kilpailuissa. Viime aikojen harjoittelu on ollut melko järjestelmällistä joskin vireeseen on sattunut vaihtelevuutta suuntaan jos toiseen. Maailmancupiin toivotaan tietysti hyvää virettä ja asianmukaista suorittamista!

Unkarin paidassa viikonloppuna kilpailevat Ferenc Jonas sekä Zoltan Bujdoso. Unkarissa on suomalaiseen tapaan myös jaettu SM-kilpailuja kevääseen / alkukesään sekä syksyyn. Viimeisimpänä kilpailtiin Unkarin mestaruudet sprintissä jossa kärjessä keikkuivat tämä TuS:a seuratasolla edustava kaksikko. Mestaruus meni Zoltanille ja Ferenc otti puolestaan hopeaa. Ferenc Jonas kävi tämän jälkeen vielä Puolassa jossa kilpailtiin maastomatkoilla. Monenlaista maastotyyppiä siis Ferilläkin tänä vuonna pankissa. Zoltan osallistui Lauritsin ja Toukon tapaan viime elokuussa Kuopion tyyppimaastojen leirille ja Zolti mittasi vauhtia myös henkilökohtaisen keskimatkan sekä viestiliigan lomassa. Ferenc ei viime elokuun Kuopion kilpailuihin osallistunut, mutta otti tuntumaa Savo-Karjalan vaativiin maastoihin hieman myöhemmin viime vuonna. Kaikilla neljällä kilpailijalla on siten ainakin jonkin tyyppistä tuntumaa tähän maastotyyppiin.

Maailmancup käynnistyy huomenna torstaina 26.9. pitkän matkan kilpailulla. Laurits Bidstrup Möller starttaa klo 11.17 ja Touko Seppä 12.59. Zoltan Bujdoso ja Ferenc Jonas avaavat pelin maailmancupissa vasta lauantain keskimatkalla.

Yhteistyössä