Halikkoviestin kolmossija oli joukkuetulos isolla jiillä
Vuoden 2020 Halikkoviestin neljännen sijan jälkeen kaksi seuraavaa vuotta olivat lopputulosten ja etenkin suunnan suhteen huolestuttavia. 2021 jäätiin jo kymppisakin ulkopuolella ja 2022 loppusija oli jo lähempänä 20 kuin kymmentä. Viime vuoden kahdeksatta sijaa voitiin pitää kaikin mokomin vähintäänkin torjuntavoittona. Joukkuetta koottaessa oli selvää, että tänä vuonna TuS:lla on käsissä joukko suunnistajia joiden avulla jopa aivan kärkipään sijat voisivat olla mahdollisia. Jo jäsenistöä Halikkoviestistä tiedotettaessa nostettiin esille, että ykkösjoukkueen tavoite on viime vuoden kahdeksannen sijan parantaminen. Käydään vielä eilisen viestin kulkua läpi.
Avausosuudella vaatimuksia oli hieman muutettu viime vuodesta ja nyt H18/H45/D sijaan osuudella juoksivat H16/H50/D. TuS:n Daniel Stenholm teki kauttaaltaan vahvaa avausosuutta ollen välillä koko osuudenkin kärjessä. Vaihtoon sijalla kolme ja aivan samoilla sekunneilla kärkikaksikon kanssa. Toisella osuudella Janne Salmi piti aivan osuuden kärkitason vauhtia, Jani Lainekin vain puolitoista minuuttia hitaampana vaihtoon. Elli Kyläkoskella oli ollut ennen viime viikon JEC-edustustehtävää pidempi juoksutauko alla, mutta tästä huolimatta Elli tsemppasi osuuden loppuun saakka ja sitä myöten kolmososuuden juniorit olivat liikkeelle. Ella Tetri, Iiro Lähteenmäki ja Emily Tasala tekivät vakuuttavaa työtä ja TuS ykkönen nousikin tällä osuudella koko viestin kärkeen!
Neljännellä osuudella Valtteri Kankainen, Zoltan Bujdoso ja Ferenc Jonas tekivät kaikki hyvää ja tasaista työtä osuusaikojen ollessa minuutin sisällä toisistaan. TuS jatkoi kilpailun kärjessä seuraavaan vaihtoon! Viidennellä osuudella eroavaisuudet kärkijoukkueiden juoksijoiden kesken olivat melko suuria ja tämä muuttikin kärjen asetelmia. Viidennellä osuudella on Halikkoviestissä erityinen merkitys, koska 14.osuuden juoksija pääsee matkaan vasta kun kaikki 5.osuuden juoksijat ovat saapuneet vaihtoon. Tällä osuudella yhden huippuveto ei auta, jos niin sanotusti perä jää. Nelosuuden hurjimpiin osuusaikoihin TuS:n kolmikko Marko Virta, Ellen Fröjdö, Venla Kinnala ei pystynyt vastaamaan, mutta tässä kohtaa se ei varsinaisesti haitannut kokonaistilannetta silmällä pitäen. Venla saavutti juuri sopivasti Makea ja Elleniä ja vaihtoon tultiin kohtuu tiiviissä aikataulussa sijalla 4. – Touko hyvään paikkaan!
Touko Seppä oli saanut viikon takaisesta Kuopion maailmancupin viestistä sellaista luottoa tekemiseen, että pystyi lähtemään sillä mielellä, että kärki olisi mahdollista tavoittaa. Näin tapahtuikin, mutta Pyrinnön Anton Kuukka oli sitkeää laatua ja onnistui pysymään osuuden loppuun Toukon vauhdissa ja lopussa kuittaamaan hieman ohikin. Osuusajoissa kuitenkin huipputekemistä. Toukon edellä vain Parman Akseli Ruohola. Jenny Vuori joutui ennenkokemattoman kovaan paikkaan ankkuriosuudella, mutta ei missään nimessä lähtenyt luovutusmentaliteetilla matkaan. Ensimmäinen rasti oli peräti viiden rastin hajonta tasaisella pystyvihreäalueella. Pyrinnön Anni Haanpää yhdessä Jennyn kanssa kiersi olympiarenkaat yksi kerrallaan ja samassa kuin varkain Suunta Jyväskylän Veera Klementtinen pääsi kilpailun johtoon. Klemettisen kyvykkyydet olivat tiedossa ja se, että hän meni menojaan ei yllättänyt. Jenny tsemppasi ankkurisosuuden loppuun asti hyvin ja toi TuS:n ykkösen maaliin kolmantena! Kakkossijakaan ei ollut kovin kaukana.
Kolmas sija sivuaa parasta seurasijoitusta ja tämä oli paras TuS-tulos yli 15 vuoteen. Siihen sopii olla erittäin tyytyväinen. Suunta Jyväskylällä kurssi on jyrkässä nousussa, kun samaan vuoteen mahtuivat sekä Nuorten Jukolan että Halikkoviestin voitto. Pyrinnön laaja rintama kykenee tuottamaan vuodesta toiseen vahvaa tiimiä käytännössä mihin tahansa viestiin. Näiden jälkeen sitten Turun Suunnistajat. Joukkueen kokoaminen onnistui myös hyvin ja erityisesti se, että jokaisen osuuden A-B-C meni järjestyksessään oikein, kun katsotaan viestin osuusaikoja. Myöskään 14.osuuden juoksijan ei tarvinnut kovin pitkää aikaa puomilla odottaa eli 5.osuuden juoksijat saapuivat melko lähekkäin. TuS:n kakkosjoukkueesta parille juoksijalle kirjattiin sellainen osuusaika, että varmasti olisivat olleet kypsiä ykkösjoukkueeseen siinä missä nyt valitutkin. Mutta tämähän on positiivinen asia. Kilpailua joukkuepaikoista käydään jatkossakin!
TuS:n kakkosjoukkue oli Halikkoviestissä sijalla 30. Avoimessa sarjassa TuS sai myös kaksi joukkuetta kasaan ja neljän kokonaisen joukkueen saamista Halikkoon voidaan pitää oikein hyvänä suorituksena. Tästä kohti ensi viikon 25mannaa!