TuS vahvasti esillä viikonlopun gaalatilaisuuksissa

27.1.2025 Heikki Pesola

Turun Suunnistajat ja sen jäsenet olivat vahvasti esillä viime viikonlopun urheiluun liittyvissä gaalatilaisuuksissa. Suunnistusliitto palkitsi vuoden 2024 parhaita perinteisessä palkitsemistilaisuudessa joka tällä kertaa järjestettiin huippusuunnistusseminaarin yhteydessä. Kategoriassa ”vuoden pr-teko/tapahtuma” palkittiin veteraanien MM-kilpailut eli WMOC joka järjestettiin elokuun 2024 alussa Turussa ja sen ympäristössä Turun Suunnistajien, Paimion Rastin, Liedon Parman ja MS-52:n kanssa. TuS:n osuus oli näissä kilpailuissa sprintin karsinnan ja finaalin järjestäminen. Liiton sivuilla palkinnon perusteiksi nostettiin seuraavat asiat: 1) kaikkien aikojen suurin veteraanien MM-kilpailu, 2) hyvät kisakeskukset ja olosuhteet, 3) onnistunut kokonaisuus myös taloudellisesti, 4) erinomainen yhteistyö Turun kaupungin kanssa. Kyseisessä kategoriassa on palkittu vuosien varrella hyvin erilaisia toimijoita kuten Tapio ”kuntoilija” Haarlaan suunnistussuorituksia julki tuova Youtube-kanava, Viaplayn suunnistuslähetykset sekä Napapiirin Jukola.

Pajulahden tilaisuudessa jaettiin myös Suunnistussäätiön stipendit. Touko Seppä palkittiin säätiön Timo ja Maarit Ritakallion rahaston stipendillä kategoriassa: vuoden nuori suunnistusteko WMOC-ratamestarityöstä. Touko Seppä oli WMOC:n sprintin ratamestari.

Kolmas viikonlopun Turun Suunnistajiin liittyvä huomion osoitus tapahtui puolestaan Turun Logomossa jossa lauantaina 25.1. järjestettiin Varsinais-Suomen urheilugaala. Ensimmäistä kertaa jaossa ollut Karkelon Sukan harrasteryhmä-stipendin (1500 euroa) sai Turun Suunnistajien nuorten harrasteryhmä. V-S urheilugaalan sosiaalisen median päivityksessä mainittiin, että tuki mahdollistaa valmennuksen järjestämisen ja tarjoaa seuran nuorilla mahdollisuuden ohjauskokemukseen joka hyödyttää niin harrasteryhmäläisiä kuin koko seuraa. Lisäksi tuki kattaa ryhmän leiripäivien järjestämisen mikä vahvistaa yhteisöllisyyttä ja sitoutumista. Kyseinen ryhmä tarjoaa matalan kynnyksen liikuntaa 10-15- vuotiaille nuorilla ja on onnistunut houkuttelemaan mukaan niitä lapsia ja nuoria, jotka eivät välttämättä muuten löytäisi liikunnan pariin.

Onnittelut kaikille palkittaville! WMOC:n osalta voidaan puhua hyvinkin laajasta joukosta, koska ilman koko seuran vahvaa ja laajaa panosta kyseisen tapahtuman järjestäminen ei olisi ollut mahdollista.

Yhteistyössä