Neljä mitalia nuorten MM-kisoista, Jenny Vuori SM-sprintissä hopealle!

12.9.2021 Heikki Pesola

Viimeinen viikko on ollut suunnistusrintamalla erittäin tiivistä aikaa. Viime sunnuntaina julkaistussa jutussa Touko Sepän upea sprintin nuorten MM-hopea tulikin jo mainittua näyttävästi. Nuorten MM-suunnistuksen viikko jatkui näyttävästi TuS-urheilijoiden osalta myös seuraavina päivinä. Keskimatkan karsinnasta kaikki neljä urheilijaamme Touko Seppä, Ferenc Jonas, Daniil Fomin ja Olesia Riazanova selvittivät tiensä jatkoon. Tiistaina juostiin puolestaan keskimatkan finaali, jossa Unkaria edustava TuS:n Ferenc ”Feri” Jonas otti upeasti pronssia! Kisan kaksi kärkisijaa meni ruotsalaisille, mutta mitään kevyen kaliiperin kavereita he eivät olleet sillä Viktor Svenskiltä löytyy jo nuoresta iästä huolimatta pari Jukola-voittoa ja molemmilla kerroilla hän on ollut oman osuuden osuusajoissa jo reippaasti kympin sakissa. Voitto meni Axel Elbladille.

Ferenc kertoi, että teki keskimatkan finaalissa joitain virheitä heti alkuvaiheessa, jotka olivat ajaa hänet jo melko tukalaan tilanteeseen etenkin kun neljän ensimmäisen rastin jälkeen vuorossa oli tiukkaa toteutusta vaativa pidempi vitosväli. Radan loppu sujui kuitenkin melko hyvin, joka varmisti hänelle pronssimitalin. Feri kertoi, että oli huippua ”liittyä mukaan” TuS:n urheilijoihin jotka ovat saavuttaneet mitalin nuroten MM-kisoissa, ei pelkästään nuorten EM-kisoissa (Toukolla ja Ferillä oli ennestään mitaleja nuorten EM-kisoista, mutta ei MM- kisoista. Sen sijaan TuS:n Aston Key voitti nuorten MM-sprintin 2019).

Touko Seppä oli keskimatkalla hienosti viides! Touko kertoi, että muutama huono reitinvalinta tai toteutus sattui kisaan mukaan, mutta muuten suunnistus hyvin hanskassa. Jalat eivät olleet kuitenkaan tuntuneet ihan parhaalta, mutta oma perussuoritus kaikesta huolimatta. Olesia Riazanova oli keskimatkalla sijalla 41. noin kahdeksan minuuttia Hanna Lundbergin takana. Daniil Fominin keskimatka päättyi valitettavaan hylsyyn yhden rastin jäädessä kokonaan välistä.

Torstaina suunnistettiin pitkä matka, joka oli tuttuun tapaan suora loppukilpailu parin minuutin lähtövälillä. Torstaina jatkettiin siihen mihin tiistaina jäätiin eli Ferenc Jonas suunnisti jälleen upeasti pronssille! Ferin loppu oli vahva ainakin kilpakumppaneihin verrattuna, sillä muutama hänen edellään vielä loppuvaiheiden väliajoissa ollut jäi lopulta taakse. Ferenc kertoi, että loukkaantumisten sävyttämän vuoden jälkeen he olivat valmentajan kanssa päättäneet, että fysiikka ei ole vielä riittävällä tasolla rajuun pitkän matkan kisaan. Sen sijaan tarkoituksena oli juosta pitkä matka enemmän niin kuin se olisi ollut 2x6km kilpailu. Teknisesti kisa meni aivan nappiin, mutta pitkillä väleillä oli epävarmaa toteuttamista mikä saattoi maksaa ainakin sen, ettei kultakamppailuun päässyt toden teolla mukaan. Pitkän matkan pronssi on kuitenkin Ferin mukaan sellainen asia mistä voi hyvin mielin olla ylpeä ja tyytyväinen!

Pitkällä matkalla Daniil oli 30. ja Olesia puolestaan 54. Pitkä matka oli tasoltaan laaja muun muassa karsintojen puuttumisesta johtuen. Esimerkiksi Daniilin taakse jäivät kaikki suomalaisurheilijat. Toukolle sattui pitkällä matkalla puolestaan sama mikä Daniililla keskimatkalla eli rasti jäi kokonaan välistä. Tämä sattui alueella, jossa kartassa oli runsaasti käyriä, vihreää, pystyvihreää ja vielä neljä rastia hyvin pienellä alueella.

Perjantaina juostiin vielä kisan päättäneet viestit. Ei päivää ilman TuS-urheilijan mitalia nimittäin Ferenc Jonas kasvatti mitalimäärän jo kolmeen ankkuroimalla Unkarin hopealle! Hän eteni käytännössä sekunnilleen samaa vauhtia kuin kisan voittaneen Ruotsin ankkuri keskimatkankin voittanut Axel Elmblad. Käytännössä tämä tarkoitti samalla myös ankkuriosuuden kovinta kyytiä! Olesia Riazanova ankkuroi Venäjän naisten ykkösjoukkueen sijalle 15. ja Daniil Fomin puolestaan ankkuroi Venäjän miesten kakkosjoukkueen sijalle 18. Touko Seppä joutui valitettavasti jättämään viestin kokonaan väliin.

Kun suunnistuksen parrasvalot Turkissa alkoivat viikonloppua vasten hiipua oli Suomen päässä vasta alkamassa todellinen suunnistusviikonloppu. Lauantaina jaettiin sprintin SM-mitalit Juvalla ja sunnuntaina SM-viestin Mikkelissä. Lauantaina Turun Suunnistajat mitalikannassa piti D20-sarjassa upeasti hopealle juossut Jenny Vuori! Jenny kertoi, että kisa sujui hänen osaltaan hyvin varsinkin ottaen huomioon sen, että suunnistuskertoja on tullut vain muutama. Tilanne juoksukunnon suhteen sen sijaan oli tiedossa, koska pääpaino on ollut vuoden verran triathlonin harjoittelussa. Jenny uskoi suorituksessa auttaneen myös sen, että varsinaisia tulostavoitteita tai odotuksia ei oltu ladattu kilpailuun vaan sinne lähdettiin ennen kaikkea nauttimaan juoksemisesta ja kisaamisesta. Pääsarjoissa ainoan A-finaalipaikan otti Ella-Noora Rahkola, joka oli naisten sprintin 30. Muut pääsarjalaiset jäivät B-finaaleihin, joista nostettakoon Justus Vuoren kärkisija B1-finaalissa. Muita TuS:laisia ei kympn sakkiin mahtunut, mutta Elli Kyläkoski (D15 11.) ja Valtteri Kankainen (H20 13.) olivat kylläkin lähellä.

Jos mitaleita ja hienoja suorituksia oli tullut koko alkuviikko voidaan sunnuntaista sanoa ettei ihan ollut ”Tussin päivä” Mikkelin SM-viestissä. Jo ennen kisaa oljenkorret menestykseen vähenivät, kun nuorten MM-kisoista palanneet Touko ja Daniil eivät olleet kisakuntoisia ja näin ollen ennakkoon vahva H20-sarjan joukkue ei päässyt ollenkaan jalkeille. Kun vielä H20-sarjasta miehiin edellä mainitusta johtuen nostettu Valtteri Kankainen joutui viime hetkellä jäämään kokonaan pois alkoi miesten tilanne näyttää huonolta. Viime vuonna SM-viestien mitalikannassa oli TuS:n H16-joukkue pronssillaan, mutta tämäkään joukkue ei päässyt täydessä iskussaan kehiin H18-sarjaan muun muassa Sakari Holmroosin loukkaantumisen vuoksi.

Päivän parhaasta suorituksesta vastasi D20-sarjan joukkue viidennellä sijallaan. Joukkueessa juoksivat lauantaina hopealle sprintannut Jenny Vuori, Elli Kyläkoski sekä Henna Rantala. Naisten viestissä TuS 2 oli 25. ja TuS 1 31. H18-sarjan joukkue oli puolestaan tänään 12.

Ensi viikon lauantaina suunnistetaan Kirkkonummella Viestiliigan finaali ja 10.10. on vuorossa Halikkoviesti.

Jenny Vuori D20-sarjan palkintojenjaossa

Yhteistyössä